Tracon muunsukupuolisen silmin

Monelle conit ovat paikkoja, joissa saa toteuttaa itseään ja olla juuri sellainen kuin on. Normaalielämässä saattaa kokea syrjintää harrastustensa ja mieltymyksiensä vuoksi, mutta coneissa pystyy tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä ja esimerkiksi pukeutua juuri niin kuin itse haluaa. Kuitenkin ihan kaikkien conikävijöiden kohdalla tämä ei ole niin yksinkertaista. Muunsukupuolinen ei kuulu sukupuolibinääriin eli ei tunne olevansa mies tai nainen, vaan jotain siltä väliltä tai jotain kokonaan sen ulkopuolelta. Traconissa on muunsukupuoliset otettu huomioon unisex-pukkareilla ja -vessoilla. Keskustelin aiheesta alimmaisen kerroksen unisex-pukkarissa Gitan, Eelin ja Kuuran kanssa Gitan ja Kuuran siistiessä cosplay-meikkejään.

Gitta, Kuura ja Eeli kokevat conit vapauttavina hengähdystaukoina perinteisistä sukupuolirooleista, todellisuuden ollessa ahdistavan binääristä. Eeli kertoo cosplayn olevan vapauttavaa, kun voi ”leikkiä” olevansa mikä hahmo tahansa, mitä sukupuolta tahansa, riippumatta siitä minkä sukupuolisena muut sinut näkevät ja miten kokee itse oman sukupuolensa. Normaalielämässä esimerkiksi nimet voivat aiheuttaa misgenderöintiä, jos henkilöllä on perinteisesti naisen nimi ja kaikki näkevät hänet naisena -- mutta conipiireissä on helpompaa, koska usein käytetään nimimerkkejä. Voi tavallaan piiloutua nimimerkkinsä taakse.

Yleisesti coneissa, kuten Traconissa, hyväksytään ihmiset sellaisina kuin he ovat. Bindaus on normaalia cosplayn nimissä ja crossdressaus ei hätkähdytä. Kukaan ei katso vinoon, jos näkee parrakkaan naisen tai miehen meido-asussa. Tällainen hyväksyntä jää kuitenkin melko pintatasolle, jopa conipiireissä. Crossdress on tavallinen näky, mutta se ei silti estä binääriä sukupuolijaottelua olemasta olemassa. Gitta, Eeli ja Kuura ovat huomanneet, että cossaaja saa ”lisäpisteitä” ja enemmän ihastelua, jos tämä on ”oikeasti” mies cossatessaan miespuolista hahmoa.  Tällaiset ihmiset kokevat, että biologiselta sukupuoleltaan olevat miehet ovat ns. parempia cossaajia miespuolisia hahmoja cossatessa. Gitta on kuullut sanottavan tällaisissa tilanteissa, että ”oli siistii kun se oli oikeasti mies”. Tätä ilmiötä näkee kuulemma enemmän naisiin vetoavissa shoujo-sarjojen cosplayssa.

Crossdressaus hyväksytään coneissa toisin kuin ulkomaailmassa, mutta silti tuollaiset kommentit niin sanotusta ”oikeudesta” ovat yleisiä. Esimerkiksi kun trans-mies cossaa mieshahmoa, oletetaan usein, että kyseessä on crossdress ja sanotaan ”tosi hyvä cross!”. Mutta todellisuudessa cossaaja saattaa kokea oman sukupuolensa juuri samaksi kuin cossattavansa hahmon. Näin positiiviseksi kehuksi tarkoitettu huudahdus voi olla negatiivinen. Gitta kertoo, että hänelle on muun muassa sanottu ”hienoa, että sait peitettyä noin hyvin naisen muodot” ja ”miksi noin upea nainen ei cossaa naista?” Tällainen misgenderöinti on loukkaavaa. On oletettu tietävän toisen sukupuoli pinnallisten ominaisuuksien perusteella, vaikka toisen sukupuolta ei voi tietää kysymättä.

Katso jutussa haastatellun Eelin
videoblogaus aiheesta YouTubesta!

Eeli kritisoi conipiireissä käytettävää sanastoa, muun muassa ”tyty” ja ”poju”. Hän ymmärtää, että joskus halutaan asettua tällaisiin rooleihin ihan tarkoituksella, humoristisestikin, mikä on ok. Mutta kun kuitenkin todellisuudessa ollaan niin syvällä binäärissä, että ajatellaan olevan vain miehiä ja naisia, näistä rooleista tulee kahlitsivia. Jotkut toteuttavat sukupuoltaan tosi rajoitetusti ja jotkut eivät voi toteuttaa sitä lainkaan. Eli kaikilta osin tämä hyväksyntä ei toteudu eikä saakaan olla sellainen kuin on. Eeli toivoisi sukupuolineutraalin kielenkäytön lisääntyvän kaikissa coneissa. Mikkiin puhuessa lausetta ei tarvitsisi aloittaa sanoilla ”hyvät naiset ja herrat”, joka sulkee muunsukupuoliset pois conikävijöistä. Sen sijaan voisi esimerkiksi sanoa ”hyvät naiset, herrat ja kaikki muut” tai ”hyvä conikansa”, jota on käytetty esimerkiksi Desuconissa.

”Koska muunsukupuolisuutta on ehkä vaikea käsittää, jos ei ole kokemuksia siltä saralta esimerkiksi ystävien kautta, kuvitelkaa että larppaisitte tai cossaisitte joka kerta, kun menette vessaan. Että se mihin menee, olipa se sitten miesten tai naisten wc, on silti sellanen epäaito tilanne, että ihan kuin olisi cossi niskassa. Joka kerta, kun pitää valita miesten tai naisten vessan väliltä, tuntuu että olisi larppaamassa, roolipelaamassa tai cossaamassa -- koska olipa oma ulkomuoto minkälainen vain, se ei koskaan vastaa kumpaakaan sukupuolta. Ihan kumpaan tahansa koppiin menisikään, se ei silti ole sitä mitä itse oikeasti on ja mitä muut näkee päälle päin”, Eeli kertoo.

Conit ovat olleet edelläkävijöitä ulkomaailmaan verrattuna matkalla sukupuolineutraaliin maailmaan. Muun muassa kyselyissä sukupuoli-kohdassa on usein kohta ”muu” tai ”en halua kertoa”, toisin kuin ulkomaailman kyselylomakkeissa. Vielä on kuitenkin paljon kehitettävää tällä saralla. Toivottavasti coneista tulee lähitulevaisuudessa entistä hyväksyvämpiä paikkoja, joissa voisi oikeasti rauhassa olla juuri sellainen kuin on.

Tracon 9:n (2014) kävijäkyselyn taustatiedoissa kysyttiin sukupuolta. Näin kysymykseen vastattiin:

Sukupuoli Lukumäärä Prosenttiosuus
mies 107 17,7 %
nainen 443 73,5 %
muu 38 6,3 %
en halua kertoa 15 2,5 %
Yhteensä 603 100,0 %

 

Muokkaus 10. syyskuuta 2015 kello 21:35: Esitetty kävijäkyselyn sukupuolikysymyksen vastaukset taulukkomuodossa.