Mitä kuuluu Cosplayvoittajille?

Traconissa järjestetään jälleen World Cosplay Summit -karsinta, jonka voittajat pääsevät edustamaan Suomea Japanissa järjestettävään cosplayn maailmanmestaruuskilpailuun.

Tässä juttusarjassa haastattelemme edellisvuosien edustajia.

Lue heidän kokemuksistaan ja hae kesällä mukaan vuoden 2019 karsintoihin!

Kuva: Mikko Karsisto
Kuvassa vuoden 2018 Traconin Cosplay-pukuloistoa. Kuva: Mikko Karsisto

 

OSA 1: KARSINTA JA SITÄ EDELTÄVÄ AIKA

Kuva: Jessica Mennander
Kuva: Jessica Mennander

Kolmas kerta toden sanoi.

- Ensimmäinen kerta oli kokeilua ja lavan testaamista. Toisena vuonna sijoitumme toiselle sijalle ja kolmannella kerralla tärppäsi, kertovat vuoden 2017 WCS-edustajat Veera ja Taija.

Molemmilla oli kilpailukokemusta jonkin verran, mutta esimerkiksi Veeran kohdalla karsinnat olivat ensimmäinen esiintymiskilpailu. Kiinnostus osallistua karsintoihin yhdisti, kuten myös Ace Attorney-pelit, joiden hahmoilla kaksikko haki kisaamaan ensimmäisenä vuonna.

- Edellytyksenä hakemiseen meille oli se, että keksitään tosi mahtavat puvut, Taija sanoo.

Vuonna 2018 karsintojen voittajaksi selvisivät Nio ja Cidate. Heille paikka aukesi toisella yrittämällä. Alkuperäinen suunnitelma oli osallistua jo karsintoihin vuonna 2015, mutta silloinen hakumenetelmä oli erilainen, eikä kaksikko ehtinyt ilmoittautua.

- Kisaaminen on kiinnostanut meitä kauan. Viimeinen sysäys osallistumiseen tuli, kun seurasimme Ilonan ja Hootin seikkailuja Japanissa vuonna 2014.

 

Taija kertoo, että ystävyys Veeran kanssa syventyi WCS-projektien lomassa. Tämä tapahtui myös Nion ja Cidaten kohdalla, jotka asuivat kämppäkavereina karsintapukuja tehdessä.

Molemmat edustajaparit jakavat myös kokemuksen siitä, että pukujen tekeminen oli opettavaista ja hauskaa.

- Karsintoihin valmistautuminen on ollut aikaa, jota en vaihtaisi mihinkään, Taija summaa.

 

Teksti: Petra Viitanen

Traconin someavustaja

Kommentit

Ei kommentteja.

Lähetä kommentti

Näkyy muille sivun lukijoille.

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

Pidetään keskustelu ystävällisenä, asiallisena ja muita kunnioittavana. Ylläpito poistaa asiattomat kommentit.

Tällä tarkistamme, että et ole robotti.