Cosplaytuomari näkee harjoittelun tärkeyden

Traconissa järjestetään jälleen useita cosplaykilpailuja. Esimerkiksi World Cosplay Summit -karsinnan voittajat pääsevät edustamaan Suomea Japanissa järjestettävään cosplayn maailmanmestaruuskilpailuun.

Tässä juttusarjassa haastattelemme viime vuosien tuomareita ja avaamme heidän matkaansa harrastuksen alkuajoista nykyhetkeen. Kerromme mihin cosplaytuomari kiinnittää esityksissään huomiota ja millainen tyyppi on hyvä tuomari.

Ensimmäisen osan voit lukea tästä.

Toisessa osassa valokeilaan pääsee Thomas Granlund.

 

Harrastuksen huokuttelema

Thomas Granlundin ensimmäinen cosplay

Granlund aloitti cosplayharrastuksen vuonna 2005. Hän oli tuolloin 14-vuotias. Ensimmäiseksi puvuksi valikoitui sisarusten innoittamana Gaara sarjasta Naruto.

  • Ajoin kulmakarvatkin pois cossia varten, koska silloin ei tiedetty miten peittää kulmakarvat. Gaara oli siisti tyyppi, kuvasti minua persoonana. Siihen aikaan.

Tämän jälkeen Granlund vietti muutamia vuosia taukoa harrastuksesta, mutta löysi tuttavien kautta sen uudestaan vuonna 2010. Samana vuonna kilpailtiinkin ensimmäistä kertaa Traconin cosplaykilpailuissa.

  • Uskomattoman paljon jännitti. Miescossaajia ei silloin ollut juurikaan, joten se lisäsi paineita. Myös lavakammon takia pakotin itseni lavalle.

Granlundin mukaan käsityötaidot paranivat vuonna 2014, sillä hän aloitti vaatetusalan opinnot.

  • Ompelutekniikoita aloin pohtia silloin kunnolla.

Nykypäivänä Thomas kokee harrastuksen aloittamisen helpommaksi kuin aikaisemmin. Mutta samalla pukujen taso on selvästi noussut vuosien varrella.

  • Ebaysta saa nykyään helposti asuja ja peruukkeja. 3D-tulostus on nykyään niin normaali asia. Teknologiaa käytetään puvuissa runsaasti.

Granlund arvioi tehneensä yhteensä noin 40 pukua ja kilpaillut parikymmentä kertaa lavalla.

  • Kaikki arvokilpailut on käyty ainakin kerran läpi.

 

Esitykseen valmistautuminen

Cosplaytuomarin mukaan kilpailuun ilmoittautuessa on hyvä tunnistaa omat rajansa ja kykynsä.

  • Jos on ensimmäistä kertaa kisaamassa, täytyy valmistautua siihen, ettei voitakkaan. Tärkeintä on itsensä kehittäminen.

Granlundista esityksessä on hyvä olla ennalta pohdittu, selkeä genre. Palautetta kannattaa kysyä ystäviltä jo harjoitteluvaiheessa. Ja harjoitella runsaasti. Esimerkiksi korkokengillä kävely kannattaa harjoitella tarkasti.

  • Jokaisesta esityksestä huomaa onko harjoiteltu vai ei.
Jon Snow sarjasta Game of Thrones
Kuva:  Neiti Nina

Vahinkoja kuitenkin joskus sattuu, harjoittelusta huolimatta. Ennen esitystä on hyvä valmistautua siihen, että jokin voi mennä pieleen. Kannattaa käydä ajatuksella läpi kaikki mahdolliset vaaranpaikat, ja kuinka harjoittelulla ne voitaisiin välttyä. Mitä paremmat kyvyt kilpailijalla on improvisoida, sitä vähemmän virheet näkyvät yleisölle.

  • Äläkä pelästy, jos mokaat. Jatka ja esitä moka olevan osa esitystä!

Granlund ohjeistaa kilpailijaa keskittymään esityksen äänimaailmaan.

  • Musiikki on ihan mielettömän tärkeä osuus. Sillä saa elävyyttä ja tarinaa esitykseen.

Hän arvostaa suuresti, mikäli esitykseen on tehty omat vuorosanat. Ne kannattaa tuoda esitykseen taustanauhana. Mikrofoni voi elementtinä olla hieno, mutta äänitekniikan tai kilpailijan oman äänen pettäessä esitys voi saada ikävän käänteen.

  • Mikäli äänittää itse vuorosanat, täytyy tietää se äänenlaatu, mitä esitykseen hakee.

Cosplaytuomariksi Granlund päätyi halusta kehittyä.

  • Kun on kisannut niin paljon, halusin olla tuomari, jotta voisin kehittyä entistä enemmän.

Hän on toiminut useiden con-tapahtumien cosplaykilpailujen tuomaristossa. Viimeksi vuoden 2018 Traconin Hall Cosplay -kilpailun tuomarina. Hall cosplay -kilpailun kisaajat valitaan tapahtuman aikana paikan päällä kävijöiden joukosta.

Granlund nostaa esille hahmouskollisuuden. Kilpailijan on kyettävä kertomaan esityksellään millaisesta hahmosta on kyse ja miten hän on luonut esityksensä kyseisen hahmon ympärille. Mikäli hän ei ole Hall Cosplay -tuomari, hän ottaa selvää kilpailijoiden hahmoista ja heidän luonteenpiirteistään etukäteen.

 

Millainen on hyvä tuomari?

Granlund kokee kysymyksen melko helpoksi. Hyvä tuomari antaa rakentava ja rehellistä kritiikkiä. Hyviä, huonoja ja vielä kerran hyviä puolia tuodaan esille jokaisesta kilpailijasta. Konkreettisia keinoja kuinka kilpailija voisi kehittää itseään ja esitystään.

Hyvä tuomari lukee tilannetta ja elää sen mukana. On ymmärrettävä syitä, jotka toivat kilpailijan osallistumaan. Hänen mukaansa ujomman kilpailijan kanssa voi olla palautteen antamisessa varoivaisempi, jotta kyseinen henkilö uskaltaisi astua lavalle uudestaan.

Tuomarin täytyy valmistautua kilpailuun hyvissä ajoin, jotta tällaisen palautteen antaminen on mahdollista.

  • Hienoja hetkiä tuomarina ovat tilanteet, joissa kisaaja tulee kysymään palautetta ja on onnellinen sitä saadessaan.

 

Tuomarin terveiset

Onnea kaikille kilpailijoille ja tehkää parhaanne mukaan!

 

Kiinnostuitko?

Haku cosplaytuomariksi on avoinna ja jatkuu 30.4. asti. Hae mukaan tästä!